Joulutervehdys!

21.12.2021

KOTKA.jpg

PERYn jäsenet - Rannikkojääkärit

Maailmanlaajuinen pandemia on vaikuttanut meidän jokaisen elämään jo kahden vuoden ajan. Enemmän tai vähemmän on tilanne alkanut väsyttämään ja uskoakseni meidän kaikkien toiveissa on, että tämä päättyisi pian. Nyt näyttää siltä, että tilanne ei ratkea pikaisesti.

Ei vaivuta synkkyyteen. Meillä on tässä maassa asiat hyvin, jos verrataan moneen muuhun maahan erityisesti EU:n ulkopuolelle. Jatketaan terveysturvallisia toimintatapoja. Ollaan esimerkkinä ja suojellaan muita. Kyllä se tästä taittuu.

Yhdistys on toiminut normaalisti etäyhteyksien avulla. On selvää, että toiminnassa on ollut rajoitteita, mutta kaikesta huolimatta saatiin muun muassa Talvisodan muistoja ja adventin lauluja -konsertti pidettyä. Kiitokset järjestäjille! Hienosti hoidettu.

Näyttää siltä, että saadaan valkoinen joulu koko maahan. On aika levätä, on aika nauttia hyvästä ruoasta ja on aika olla perheen ja lähimmäisten tai ystävien parissa.

Rauhaisaa joulun aikaa kaikille ja turvallista vuotta 2022!

Rannikkojääkäripataljoonan Perinneyhdistys ry


Kurt Kokko/ puheenjohtaja

08.03.2023Kutsu yhdistyksen vuosikokoukseen 16.4.2023 klo 13
15.05.2022Rannikkojääkäreille mahdollisuuksia - Osallistu!
28.04.2022Vesistökauden avajaiset 7.5.2022
04.04.2022Yhdistyksen vuosikokous 28.4.2022 klo 18
21.12.2021Joulutervehdys!
23.11.2021RANNIKKOJÄÄKÄRIKOULUN kurssi n:o 8 VIIKKO-OHJELMA vko 47/1986
20.11.2021Konsertti 28.11.2021 klo 1800 alkaen
05.05.2021MAJATALKOOT 15.5.2021 klo 9-15
09.04.2021Kutsu yhdistyksen vuosikokoukseen 26.4.2021 klo 18
06.12.2020Talvisodan muistoja ja adventin lauluja - videokonsertti

Siirry arkistoon »